keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Katse

Yhden jouluaaton lapsuudestani muistan erityisen selkeästi. Erityiseksi sen tekee Marian katse.

Olin alle kymmenen vuoden, asuimme vihreässä puisessa omakotitalossa, pihalla kasvoivat isän istuttamat omenapuut ja ikkunasta näkyi vanhainkoti ja järvi. Talvella järvi avautui lumimattona, joka ei likaantunut, ja puiden viivat eivät sivellintä kaivanneet.

Vanhainkodista tuotiin halvaantunut mummuni meille jouluksi. Hän makasi ruskealla nahkasohvalla, joka vielä 30 vuotta myöhemmin on olohuoneessamme, ja hänet peiteltiin lämpimällä ruudullisella viltillä. Hänen laihat, kuivettuneet kasvonsa kurottuivat kohti tummanvihreän nojatuolin istujaa: siinä istui hänen aviomiehensä, hänen elämäntoverinsa, joka vuosikymmeniä kasvatti seitsemää lasta ja isoa maatilaa jakaen hänen kanssaan arjen ja juhlan.

Koko jouluaaton mummuni silmillään ja kaikilla aisteillaan imi kaiken niin kuin se Maria, joka kätki kuulemansa sanat ja tutkiskeli niitä sydämessään. Mummu kuunteli enkeliä taivaasta, kaunista maata ja vierähtäviä vuosia, kuunteli evankeliumia ja tunsi rakkaansa kosketuksen kädellään.

Lopullinen, ainutkertainen, viimeinen hetki. Ehkä mummu sen tiesi. Se näkyi niin kuin rakkauskin näkyi hänen katseessaan, joka ei hetkeksikään hellittänyt hänen rakkautensa kohteesta.

Se katse painui myös minun syvyyksiini. Marian katse, Maria Vilhelmiinan katse.


Miten joulurauhan voi löytää? Millaisia joulumuistoja Sinulla on?

2 kommenttia:

  1. Oih. Jouluna vetäydytään, jäi blogienkin seurailu. Nyt joulujen lopuilla, sitä pakkaillessa -talteen, luin joulublogisi. Huomaan, että tismalleen samasta jouluevankeliumin Sanasta tein omatkin joulusaarnani 2009: Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä! Marian kanssa joulusta uuteen vuoteen, ja vuosikymmenelle, aarre sydämissämme!

    VastaaPoista
  2. Maria-mummun katse tuntui tutulta. Marian katse on äidin katse, onnellisen, rakastuneen naisen katse. Suuren lahjan saaneen katse. Sellainen ei jää huomaamatta, se on aivan erityinen katse. Omaan lapseensa ja puolisoonsa sellainen katse säilyy läpi elämän, vaikka muutoin rakkaus muuttaakin muotoaan.

    VastaaPoista