torstai 5. elokuuta 2010

Kesken

Kesken. Ei se ole vielä valmis. Siinä se seisoo, ei ole itsestään siirtynyt hoidettujen asioiden pinoon.

Kesken. Se kaipaa vielä jotakin, aikaa, hauduttelua, tiedonhankintaa. Vielä pitää löytää yksi näkökulma tai uusi lähde, ennen kuin asiaa on tarkasteltu riittävän monipuolisesti.

Kesken. Työ kaipaa täydennystä ja tarkennusta. Hutiloitu, huolimaton, et ole paneutunut asiaan. Tai sitten olet paneutunut niin perustellisesti, että et ehtinyt saada sitä loppuun annetussa ajassa. Tai vaikka aikaa olisi kuinka, et osaa panna pistettä ja luottaa siihen, että tämä riittää tällä erää, jatkakoon toinen.

Kesken. Ei ole kattoa vielä pään päällä, perustuksia juuri valetaan... tai...

_______________

Sitten kun elämä päättyy kesken, moni asia pysähtyy. Eipä ole kiirettä valmiiksi saamisella. Eipä voisi turhemmalta moni äsken kiireinen työ tuntua.

Kun pieni elämä omassa kohdussa päättyy ja tilalle tulee tiheä musta tyhjyys, painava seinä, sammuvat myös sanat.

Sammuvat sanat, virta on syvä, sen vauhti ja syvänteet tuntemattomia. Sammuvat sanat, niiden väri ja voima häipyvät ja hiipuvat kuin kesken jääneen aterian jäljet nuotiolla, toisiin suihin, tuntemattomien taskuihin, muualla tuuli soi. Muualla tuuli soi.



Mikä kaikki on elämässäsi kesken? Onko sen loppuun saattaminen tärkeää? Osaatko elää keskeneräisyyden kanssa? Milloin elämä loppuu kesken?

1 kommentti:

  1. Kesken? Elämäni on kesken. Vastahan alan sitä rakentaa. Yliopisto-opinnot vasta alkavat, joten niiden saattaminen kunnialla alulle ja loppuun on tärkeää.

    Mielestäni ihmisillä on aina elämässään jotain kesken, pientä tai suurta, ja se tunne vie meitä eteenpäin. Saatua asian valmiiksi, sitä löytyy tai kehittää jonkin toisen asian joka on kesken, ja jota alkaa rakentaa valmiiksi. Ihana, kamala keskeneräisyys!

    VastaaPoista