maanantai 14. joulukuuta 2009

Kosketus

Perhe, joka syö yhdessä, pysynee yhdessä, sanotaan. Tutkimustuloksesta tuli klassinen perheväittämä, vai toisinpäin?

Boheemi kaupunkilaisperheenäiti kehitti toisen sovelluksen: perhe, jossa kosketetaan toisia perheenjäseniä päivittäin, pysyy yhdessä ja voi hyvin. Löytyipä siitä myöhemmin muistaakseni jokin tutkimuskin.

Kun kuusihenkinen perhe koskettaa jokainen jokaista kerran päivässä tai useammin, se tarkoittaa vähintään 36 kosketusta päivässä, mikä ei tietenkään toteudu. Kuka niitä nyt laskemaan, mutta äitinä yritän pitää huolta siitä, että kädelläni tunnen kuinka lapseni voi.

Äidiltäni opin, että kädet tietävät yhtä paljon kuin silmät tai korvat. Käsi tuntee sen mitä kieli ei sano tai silmä näe. Kehon kosketus avaa tien lohdutukselle, tien rakkaudelle, tien syvälle ymmärrykselle ja jakamiselle.
__________

Kun sulaudun kosketukseen, iholla tanssii toinen ihminen ja meren aallot tyyntyvät. Kun kesän iholla tanssii valo, merellä leikkii sula kulta. Kosketus pitää maailman paikoillaan ja liikkeessä yhtä aikaa, se levittää luovuudelle tilaa, se antaa levon ja alkuvoiman. Se antaa rakkaudelle kodin. Kylläinen niitty ei tiedä, kuinka kauniiksi sen kukat kasvavat eikä arvaa, kuinka kauas sen värit hohtavat.

Kosketuksesta kasvaa kauneus ja kaikki, mikä kantaa hyvää hedelmää - silloin, kun kosketus on hellä. Rujo kosketus ei ole kosketus laisinkaan, se on kammottava repäisy suoraan sisimpään, jota iho ei suojaa.

Koskettakaamme toisiamme - se on ihmisen tehtävä!


Miten sinua on kosketettu? Milloin kosketusta pitää välttää? Millaista kosketusta kaipaat?

2 kommenttia:

  1. Hellä, huolehtiva kosketus ja hyväksyvä katse ovat niitä elementtejä, joita jokaisen terveen äidin kasvatuspakettiin kuuluu. Kuka meistä voi sanoa, että on saanut näitä elementtejä elämässään liikaa??

    Tapa, jolla toista koskettaa, on merkityksellinen. Koskettaa voi jopa katseellaan. Joskus tuntee, että on parempi olla koskettamatta millään tavalla.

    Kilpikonnan kuoressa olevia ihmisiä ei edes uskalla koskettaa, vaikka juuri he kosketusta eniten tarvitsisivat.

    Minäkin halaan vielä aikuisiän kynnyksellä olevia vanhimpia poikiamme aina, kun on mahdollisuus.

    Erityisen hyvin muistan halaukset, jotka annoin, kun kaksi vanhinta poikaamme lähtivat armeijaan; toinen maavoimiin ja toinen merivoimiin. Niissä halauksissa oli sitä lähdön haikeutta, jota jokainen äiti kokee, kun lapset ovat lähdössä maailmalle.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitit kauniisti kosketuksesta, Ulla! Omat kosketuksen kokemukset liittyvät rakkaan läheiseni poismenoon. Minä, omaan suruuni käpertyjä, tunsin kauhua loputtomissa surunvalitteluhalauksissa. Surun kohdatessa toivoisi enemmän hienovaraisuutta. Itselleni riitti myötäelävä katse tai käden puristus. - En tiedä, johtuuko tämä vaiva minussa siitä, kun meillä kotona ei juuri koskaan halattu.

    VastaaPoista