Kosketus

Perhe, joka syö yhdessä, pysynee yhdessä, sanotaan. Tutkimustuloksesta tuli klassinen perheväittämä, vai toisinpäin?

Boheemi kaupunkilaisperheenäiti kehitti toisen sovelluksen: perhe, jossa kosketetaan toisia perheenjäseniä päivittäin, pysyy yhdessä ja voi hyvin. Löytyipä siitä myöhemmin muistaakseni jokin tutkimuskin.

Kun kuusihenkinen perhe koskettaa jokainen jokaista kerran päivässä tai useammin, se tarkoittaa vähintään 36 kosketusta päivässä, mikä ei tietenkään toteudu. Kuka niitä nyt laskemaan, mutta äitinä yritän pitää huolta siitä, että kädelläni tunnen kuinka lapseni voi.

Äidiltäni opin, että kädet tietävät yhtä paljon kuin silmät tai korvat. Käsi tuntee sen mitä kieli ei sano tai silmä näe. Kehon kosketus avaa tien lohdutukselle, tien rakkaudelle, tien syvälle ymmärrykselle ja jakamiselle.
__________

Kun sulaudun kosketukseen, iholla tanssii toinen ihminen ja meren aallot tyyntyvät. Kun kesän iholla tanssii valo, merellä leikkii sula kulta. Kosketus pitää maailman paikoillaan ja liikkeessä yhtä aikaa, se levittää luovuudelle tilaa, se antaa levon ja alkuvoiman. Se antaa rakkaudelle kodin. Kylläinen niitty ei tiedä, kuinka kauniiksi sen kukat kasvavat eikä arvaa, kuinka kauas sen värit hohtavat.

Kosketuksesta kasvaa kauneus ja kaikki, mikä kantaa hyvää hedelmää - silloin, kun kosketus on hellä. Rujo kosketus ei ole kosketus laisinkaan, se on kammottava repäisy suoraan sisimpään, jota iho ei suojaa.

Koskettakaamme toisiamme - se on ihmisen tehtävä!


Miten sinua on kosketettu? Milloin kosketusta pitää välttää? Millaista kosketusta kaipaat?

Lapsuus kotirintamalla

Seitsemänkymmentä vuotta sitten syttyi Suomessa talvisota. Seitsemänkymmentä vuotta sitten syntyi Sokermäelle Iisalmen Viitaalle tytär, jolle isosiskot antoivat nimen Englannin kuningattaren mukaan ja jota porukalla hoidettiin kotirintaman tiukoissa tunnelmissa.

Isä lähti rintamalle Rukajärvelle hiukan tyttären syntymän jälkeen, meni muutama vuosi ennen kuin tyttö näki hänet seuraavan kerran. Äiti heräsi aamulla leipomaan kymmeniä ruisleipiä ammuslataamolle, joutui apulaisineen navetalle ja sieltä ruokkimaan joukkoja: kolmeakymmentäkahta evakkoa, seitsemää omaa lasta ja muuta väkeä.

Kun kysyn, mitä sodan jalkoihin syntynyt äitini muistaa äidistään, hän muistaa rivakan työteliäisyyden ja tinkimättömän taidon, jolla tehtävät hoidettiin. Hän muistaa suuret joukot, yhteisöllisyyden, sopuisan palvelumielen ja isänmaallisuuden. Hyvä organisointikyky ja kauneudentaju, arjen ja pyhän erottaminen olivat itsestäänselviä.

Entä syli?
Oman äitinsä syliä äitini ei muista.

Tänään Oulujoen kylmään kirkkomaahan laskettiin se isosisko, jonka sylin äitini muistaa, ja jonka sylin tuntee se suuri lastenlasten joukko, joka yhdessä lauloi: Täällä jo taivas rintaan luo, nukkua helmaas nyt mun suo.


Millaisia jälkiä sota on yhteiseen tunnemuistiimme jättänyt?