Valinta (Matkalle 9)

Ohikiitävä pysähtymisen hetki, edessä monia merkkejä, viittoja, opastuksia, kieltoja, esteitäkin. Poika istuu kolmipyöräisensä päällä ja tutkii, löytyykö niiden välistä tie, jota kulkea, reitti, joka avautuu eteenpäin ja ulos, ahtaudesta pois.

Valintatilanteita on edessä joka päivä ja joka yö. Joskus merkit ovat selviä, varoituksetkin, mutta aina ne eivät saa valitsemaan "oikein". Joskus toivoo, että tietäisi tai tuntisi selkeämmin, mikä olisi oikea ratkaisu, oikea valinta tässä tilanteessa. Neuvojen antajia on monenlaisia, pyydettyjä ja pyytämättömiä, taitavia ja tarkoitushakuisia. Neuvojalla ei voi koskaan olla vastuuta (aikuisen) valitsijan puolesta: ratkaisut on tehtävä itse. Vastuu valinnoista on kannettava itse.

Yksi valinnoista on siinä, mitä puhuu ja miten puhuu. Totta vai totuuden siementä, kirkkaana vai väritettynä? Kokototuus vai osatotuus? Valkoinen valhe, musta valkeiden valheiden verkko, johon ennemmin tai myöhemmin jää kiinni, sätkimään ja hyödyttömästi hengästymään?

Toinen valinta on siinä, kuunteleeko. Se kieli, jota puhut ja kuuntelet, vaikuttaa maailmaasi, se muuttaa sitä, se muuttaa ajatteluasi. Puhuttu ja kuunneltu sana johtaa tekoihin. Puhuttu ja kuunneltu sana vaikuttaa valintoihin. Aina.

Ja erityisesti aikuisen sanalla on vaikutusta silloin, kun lapsi etsii elämänsä polkua. Siinä on aikuisen vastuu: avata tietä avarampaan tilaan, estää jos mahdollista turhat kolarit, neuvoa hyvän omantunnon tietä. Se ei ole aina se helpoin tie.



Kirjoitus liittyy Tero Annanollin kierrätysmateriaaleille maalattuun teokseen Matka. Millaisia valintoja olet elämässäsi tehnyt, mitä neuvoja saanut? Oletko ottanut saamasi ohjeet huomioon valintoja tehdessäsi?

Hääpäivä

Kaksikymmentä vuotta sitten uudenvuodenaattona jännitti niin, että niska punoitti. Iisalmen vanhassa kirkossa lumen ja pakkasen keskellä odotti kaksi ja puoli sataa ystävää ja sukulaista, joille oli lähetetty hillitysti lämpimän keltainen kutsu. Kutsuun olin piirtänyt kaarevan kynttilänjalan, jossa paloi kaksi liekkiä, ja kuvasta muotoutui mieheni ja minun etukirjaimet. Ne kuuluivat yhteen siitä päivästä alkaen.

Toiseen käteen ristiytyivät mieheni sormet, toisella kannoin helmaan kaartuvaa männynkarahkaa, tummanpunaisia ruusuja ja rukiin tähkiä. Alttarilla valo kävi otsallani olevaan tiaraan.

Oli turvallinen olo. Uskoin, että hyvä lämmin hellä oli mieli jokaisen.

Kahdessakymmenessä vuodessa olen oppinut, että hyvä lämmin hellä ei ole aina ystävän, ei sukulaisen eikä morsiamen tai sulhasen mieli. Silloin - niin lapsilleni nyt sanon - on hyvä muistaa, että tulee se toinenkin päivä, toisenkinlainen päivä. Eikä mikään ole niin surullista kuin se, jos itseensä pettyy: toinen on aina vastuussa itsestään, eikä kukaan ole lopulta vastuussa muista kuin omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Tulee se toisenkinlainen päivä, olen sanonut itselle uupuneena ja lapselle nuutuneena, ja aina se on tullut. On tullut sellainen päivä, että olen ihmetellyt, miksi ylipäätään olen mennyt naimisiin, ja monta sellaista päivää, että olen rakastunut mieheeni uudestaan.


Mihin sitoutuu perhettä perustaessaan? Miten perheen ihmissuhteita ja uskoa tulevaisuuteen voi tukea, miten rakkautta vaalia?