Matkaan on valmistauduttu innolla jo monta viikkoa, melkein monta kuukautta. Välillä uni on karannut kun on pitänyt suunnitella ja ikävöidä kaikkea sitä mukavaa, mitä matkaan liittyy, ne Helsingin Jäätelötehtaan jätskit ja Linnanmäen hattarat ja maailmanpyörä. Korkeimmalla kohdalla käänsi viime kesänä vähän mahaa, vaikka ei kyllä pelottanut.
Kuitenkin kun lähdön hetki saapuu ja junan askelmalle pitää astua, ei oikein auta repussa oleva Upponallekaan. Huulet ovat kiinni, mutta ihan heti huulten takana kasvaa itku. Heti luomen takana paisuu pisara. Ei sitä huomaa isä, joka saattaa, tai huomaa kuitenkin, mutta vilkuttaa reippaasti niin kuin vilkutus huiskauttaisi eronikävän kauemmas. Kyllä se hyvin menee!
Juna on sininen ja pitkä kuin lähimetsän kyykäärme. Kassi vähän painaa, siellä on punaista mehua ja juustoleipiä ja omena. Kyllä konduktööri neuvoo oikean paikan ja vastassa on kyllä kummitäti, isä on sen varmistanut.
Ja junavaunun alareunassa lukee: Saattaen vaihdettava. Sitä ei tosin sisälle näe, mutta vilkuttaja sen näkee.
Kirjoitus liittyy Joonas Vähäsöyringin maalaukseen Saattaen vaihdettava Helsingin Malmitalon Matkalle-näyttelyssä, joka on avoinna 29.5. saakka. Kirjoita, miten mieluiten matkustat: perheen kanssa, yksin, ystävien kanssa, ja onko matkasi syy työ, opiskelu tai vaikka luokkaretki?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Yöjuna Pietari-Petroskoi. Olen tulkkina papille ja kanttorille, iäkkäitä miehiä molemmat. Venäläisissä makuuvaunuosastoissa on neljä vuodetta, miehiä ja naisia ei erotella eri hytteihin. Saamme kuitenkin hyttitoveriksemme miehen, petroskoilaisen lääkärin, joka tekee viikot töitä Pietarissa. Mies oikaisee yläpetille, riisuu kenkänsä. Sanoinkuvaamaton sukkamehun haju leviää osastoon. Alhaalla pappi ja kanttori juovat teetä laseista ja juttelevat, minä loikoilen yläpetillä ja solkkaan venäjää lääkärin kanssa. Aamulla lääkäri toivottaa hyvää jatkoa ja katoaa aseman tungokseen. En näe häntä enää.
VastaaPoistaJussi H