Sitä luuli saavansa kaiken valmiiksi, naulaavansa viimeisen naulan ja sitten ihailevansa valmista työtä. Sitä luuli sanovansa viimeisen sanan, tietävänsä paremmin, osaavansa enemmän. Sitä luuli että elämässä voi päästä johonkin kun oikein yrittää, että on lupa odottaa hyvää kun on tehnyt kunnolla töitä ja laittanut kaiken likoon.
Kyllä sitä on paljon luullut. Moni luulo on karissut kivikkoon ja yhtä moni tuhkana hiuksiin. Turhat luulot, väärät luulot, harhaluulot, huuliluulot, tuuliluulot, tiluliilot, tulituulet. Turpatuulet.
Sitä en tiedä, mistä luulot sikiävät, mistä usko suorituksen ja menestyksen yhteyteen. Sodanjälkeisten aikojen ankarasta uskosta jälleenrakentamiseen? Loputtomasta talouskasvun ja ihmisenä kasvun ideologiasta? Ihmisen kasvusta jumalaksi Jumalan paikalle?
Luulo voi haihtua tai ottaa vallan niin, että sen uskoo totuutena. Luulo tuntuu luissa ja lumimarjoissa ja lähtee kasvamaan katkaistustakin juuresta. Luulo ei halua nähdä tietoa, se väistää totuuden katseen ja vilpittömyyden kastelun.
Ja kun minä jotakin luulen, minä kanssa luulen niin, ja luuloni kasvaa luuksi minuun. Sen päälle ja poikittain voi kasvaa kokonaisen yhteiskunnan yhteinen luulo siitä, missä onni viihtyy: jatkuvan kasvun, rajoja hipovan suorittamisen, ihmisen uhraavan tehokkuuden koneistossa.
Mikä on mielestäsi suurin luulo, hämäävin harha länsimaisessa yhteiskunnassa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti