Ei sellaisesta osannut edes unta nähdä: taivaalta satoi tuhkaa. Lentokentän jyly on hiljennyt, taivaalta kantautuu vain saapuvien kevätlintujen sirkutus.
Lentoasemien lähtöselvityksissä on kuollutta, odotustiloissa yhä ruuhkaa: kuka tai mikä vie nyt eteenpäin, kun kiireisen kiireen katkaisi koneen pysyminen maassa. Ilmatila sulkeutui Euroopan yllä eikä yksikään kone nouse ilmaan. Suunnitelmat unelmineen, toiveineen, velvollisuuksineen ja bisnesneuvotteluineen haihtuivat kuin tuhka tuuleen.
Kun laukut on pakattu ja reititys tehty, ohjelma sovittu ja neuvotteluista riippuu paljon - tai lomaa on odotettu koko pitkä talvi - on vaikea sopeutua muutokseen. On vaikea sietää epätietoisuutta, odotusta, neuvottomuutta: kukaan ei tiedä, milloin seuraavan kerran nousevat sinivalkoiset siivet pilvien päälle. Kukaan ei tiedä, miten onnistuu - ja onnistuuko - junien ja bussien kautta jumiin jääneiden matkustajien siirto. Kukaan ei tiedä, mihin kaikkeen nyt ja myöhemmin Islannin tulivuoren purkautuminen vaikuttaa.
Minkä kaiken päälle tuhka laskeutuu? Kaikkivoipaisuuteen sairastuneen ihmisen, kerskakuluttajan, sen hiljaisen yrittäjän etelässä joka odottaa turistia saadakseen leipänsä perheelleen? Sen kotimaisen yrittäjän joka koettaa saada markkinoita muilta mailta?
Tuhka on tiukassa kuin koirankakka, sanoi äiti kun keväthangilta kantautunutta tuhkaa olohuoneen matosta hankasi. Missä kaikkialla väärissä paikoissa tuhkaa vielä nähdäänkään?
Matkalle -tunnuksella merkityt postaukset liittyvät toukokuussa avautuvaan Matkalle-näyttelyyn Helsingissä Malmitalolla.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Lähtö (Matkalle 4)
Punainen vesi.
Aluksi olivat violetit nurmikot, vaaleanpunaiset ruohot ja heinät ja punainen metsä. Maalaan toista metriä korkeaan kankaaseen pohjaa, ajattelen pelata toisen maalikerroksen alta häilyvillä ja kurkkivilla vastavareillä tai muilla vahvoilla kontrasteilla. Niillä saisi napakkaa ja tehokasta ytyä maalaukseen.
Olen antanut teoksen jo kuivua ja istunut järven rannalla katsomassa kauas, tai oikeastaan eimihinkään. Yö on vaihtunut aamuksi ja aamusumun hälvettyä katson taas kuvaa.
Olen maalannut isäni harmaan soutuveneen vieressä ruskeassa samettinutussaan ja -housuissaan, niissä Kaisan tekemissä. Hän on lähdössä yksin, maassa veneen vieressä ovat rapumerrat, ne Lassin ja isän tekemät. Hän katsoo taakseen, minua kohti, ja kasvot jotenkin merkillisesti lävistää valo.
Ajattelen että isä on lähdössä ravustamaan. Muistan niitä upeita, sulaa kultaa valuvia aamuyön tunteja, jolloin isän kanssa kahdestaan livuimme aallottoman veden päällä tarkastamassa mertoja. Teoksen nimeksi tulee Ravustaja.
Muun saan maalattua toiseen tai useampaan kertaan, mutta veteen ja taivaan kultaiseen kajoon en saa kosketuksi. Ei tässä pitänyt punaista vettä olla, eihän?
Äkkiä ymmärrän, että merrat pitää maalata peittoon. Ei tässä olla lähdössä rapuja pyytämään. Tässä ollaan lähdössä pois, rannattoman virran tuolle puolelle, sinne, jonne mennään yksin. Teoksen nimeksi tulee Lähtö.
Itken, minulla on isää ikävä, vaikka näen valon isän takana. Ja kun isä kohta maalauksen synnyn jälkeen kuolee, punaiseen virtaan valuvat minun kyyneleeni.
Millaisia lähtöjä olet kokenut? Oletko tiennyt valmistautua niihin ennalta? Osallistu yhteiseen matkan pohdintaan osana yhteisötaideteos Matkaa.
Aluksi olivat violetit nurmikot, vaaleanpunaiset ruohot ja heinät ja punainen metsä. Maalaan toista metriä korkeaan kankaaseen pohjaa, ajattelen pelata toisen maalikerroksen alta häilyvillä ja kurkkivilla vastavareillä tai muilla vahvoilla kontrasteilla. Niillä saisi napakkaa ja tehokasta ytyä maalaukseen.
Olen antanut teoksen jo kuivua ja istunut järven rannalla katsomassa kauas, tai oikeastaan eimihinkään. Yö on vaihtunut aamuksi ja aamusumun hälvettyä katson taas kuvaa.
Olen maalannut isäni harmaan soutuveneen vieressä ruskeassa samettinutussaan ja -housuissaan, niissä Kaisan tekemissä. Hän on lähdössä yksin, maassa veneen vieressä ovat rapumerrat, ne Lassin ja isän tekemät. Hän katsoo taakseen, minua kohti, ja kasvot jotenkin merkillisesti lävistää valo.
Ajattelen että isä on lähdössä ravustamaan. Muistan niitä upeita, sulaa kultaa valuvia aamuyön tunteja, jolloin isän kanssa kahdestaan livuimme aallottoman veden päällä tarkastamassa mertoja. Teoksen nimeksi tulee Ravustaja.
Muun saan maalattua toiseen tai useampaan kertaan, mutta veteen ja taivaan kultaiseen kajoon en saa kosketuksi. Ei tässä pitänyt punaista vettä olla, eihän?
Äkkiä ymmärrän, että merrat pitää maalata peittoon. Ei tässä olla lähdössä rapuja pyytämään. Tässä ollaan lähdössä pois, rannattoman virran tuolle puolelle, sinne, jonne mennään yksin. Teoksen nimeksi tulee Lähtö.
Itken, minulla on isää ikävä, vaikka näen valon isän takana. Ja kun isä kohta maalauksen synnyn jälkeen kuolee, punaiseen virtaan valuvat minun kyyneleeni.
Millaisia lähtöjä olet kokenut? Oletko tiennyt valmistautua niihin ennalta? Osallistu yhteiseen matkan pohdintaan osana yhteisötaideteos Matkaa.
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Kengät (Matkalle 3)
Olen aina rakastanut vuoripuron kirkasta, soljuvaa virtausta, raikasta vettä joka kasvoilla muuttaa väsyneen virkeäksi. Kahlaajaa vuoripuro saattaa paleltaa.
Kaksitoista vuoripuron ylitystä samalla reitillä, laskivat nuoret Ojenissa Espanjassa. Kahteen ensimmäiseen he viitsivät ottaa kengät pois, loput paineltiin kengät jalassa. Kylmä ei päässyt tulemaan eivätkä varpaat juuri hiertyneet, vaikka matkaa rinteillä riittikin.
Nahkakenkiä ei ehkä kannata ottaa ensi kerralla mukaan, sanoi vanhin tytär: nahka ei tykkää kastumisesta, vaikka nahka hengittää hyvin ja on muuten mukava jalalle. Vuorille hän ei kyllä nahkakenkiä ottanutkaan vaan coretex-vaelluskengät, mutta nahkakengät olivat ehtineet jo kärsiä heti tulopäivänä.
Tulopäivänämme maaliskuun alussa Espanjassa taivaalta oli satanut talvea. Talvimyrsky tappoi kolme, jätti vedettömiksi 20 000 ihmistä ja maanvyörymien jäljiltä teitä ja taloja sortui.
Tuona pimeänä iltana tietämättä muusta etsimme asuntoamme. Lento oli ollut puoli päivää myöhässä. Yksisuuntaisten katujen ja huonojen karttojen keskellä oli pakko välillä jalkautua. Kadut tulvivat viemärinhajuista vettä, joka ulottui yli nilkkojen. Siinä saivat nahkaiset ecco-kengät matkamuistoa kyllikseen.
(Nahkasandaalieni sisäpohjat menivät myöhemmin karheiksi meren suolasta. En malttanut olla menemättä vaatteet päällä mereen).
Mikä merkitys on kengillä matkanteossa? Milloin paras matka tehdään avojaloin? Millaisia muistoja Sinulla on matkoistasi?
Osallistu kommentillasi tai kertomuksellasi yhteisötaideteoksen tekoon! Matkalle lähtemisen ajatukset luetaan pielaveteläislapsille, joiden kanssa rakennetaan matkalaukut. Ne kootaan installaatioksi toukokuussa 2010 Helsinkiin ja jatkavat näyttelykiertuetta lähivuosina TAJUA-taiteilijaryhmän mukana.
Kaksitoista vuoripuron ylitystä samalla reitillä, laskivat nuoret Ojenissa Espanjassa. Kahteen ensimmäiseen he viitsivät ottaa kengät pois, loput paineltiin kengät jalassa. Kylmä ei päässyt tulemaan eivätkä varpaat juuri hiertyneet, vaikka matkaa rinteillä riittikin.
Nahkakenkiä ei ehkä kannata ottaa ensi kerralla mukaan, sanoi vanhin tytär: nahka ei tykkää kastumisesta, vaikka nahka hengittää hyvin ja on muuten mukava jalalle. Vuorille hän ei kyllä nahkakenkiä ottanutkaan vaan coretex-vaelluskengät, mutta nahkakengät olivat ehtineet jo kärsiä heti tulopäivänä.
Tulopäivänämme maaliskuun alussa Espanjassa taivaalta oli satanut talvea. Talvimyrsky tappoi kolme, jätti vedettömiksi 20 000 ihmistä ja maanvyörymien jäljiltä teitä ja taloja sortui.
Tuona pimeänä iltana tietämättä muusta etsimme asuntoamme. Lento oli ollut puoli päivää myöhässä. Yksisuuntaisten katujen ja huonojen karttojen keskellä oli pakko välillä jalkautua. Kadut tulvivat viemärinhajuista vettä, joka ulottui yli nilkkojen. Siinä saivat nahkaiset ecco-kengät matkamuistoa kyllikseen.
(Nahkasandaalieni sisäpohjat menivät myöhemmin karheiksi meren suolasta. En malttanut olla menemättä vaatteet päällä mereen).
Mikä merkitys on kengillä matkanteossa? Milloin paras matka tehdään avojaloin? Millaisia muistoja Sinulla on matkoistasi?
Osallistu kommentillasi tai kertomuksellasi yhteisötaideteoksen tekoon! Matkalle lähtemisen ajatukset luetaan pielaveteläislapsille, joiden kanssa rakennetaan matkalaukut. Ne kootaan installaatioksi toukokuussa 2010 Helsinkiin ja jatkavat näyttelykiertuetta lähivuosina TAJUA-taiteilijaryhmän mukana.
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Hammasharja (Matkalle 2)
Hammasharja, puhtaat pöksyt ja sukat ja t-paita. Yöpaita ja deodorantti.
Siinä nuorison valmiuspakkaus oman huoneen nurkassa, tytöillä reilussa olkalaukussa ja pojilla repunpohjalla. Muu kuten iPod tai kännykkä pakataan mukaan jos on tarpeen ja ehditään, mutta noillakin pärjää, jos tulee nopea kyyti ystävien tai serkkujen luo.
Hämmästyn kun kuuntelen Etiopian maaseutukylistä palannutta tuttavaa.
"Ei sinne voinut ottaa hammasharjaa mukaan. Tai otettiinhan me, mutta huomattiin se jo ensimmäisenä yönä turhaksi tai oikeastaan vahingolliseksi. Torakat ja kaikki tuholaiset juoksentelevat niissä ja kuljettavat tauteja."
Tuttava kehitti paikallisesta kasvista hammasharjan, jonka voi heti käytön jälkeen heittää pois.
"Matkalla on pakko joustaa. Muuten ei voi olla matkalla."
Mikä Sinun on pakko ottaa mukaan matkalle? Pärjäätkö ilman läppäriä tai kännykkää? Mitä ehdottomasti tarvitset mukaan?
Osallistu ajatuksellasi yhteisötaideteoksen tekoon! Pielaveteläislapset tekevät matkalaukut installaatioksi TAJUA-taiteilijaryhmän (Tero Annanolli, Joonas Vähäsöyrinki ja Ulla Remes) Matkalle-taidenäyttelyyn Helsinkiin toukokuussa 2010, ja blogiin kirjoitetut ajatukset pakataan mukaan.
Siinä nuorison valmiuspakkaus oman huoneen nurkassa, tytöillä reilussa olkalaukussa ja pojilla repunpohjalla. Muu kuten iPod tai kännykkä pakataan mukaan jos on tarpeen ja ehditään, mutta noillakin pärjää, jos tulee nopea kyyti ystävien tai serkkujen luo.
Hämmästyn kun kuuntelen Etiopian maaseutukylistä palannutta tuttavaa.
"Ei sinne voinut ottaa hammasharjaa mukaan. Tai otettiinhan me, mutta huomattiin se jo ensimmäisenä yönä turhaksi tai oikeastaan vahingolliseksi. Torakat ja kaikki tuholaiset juoksentelevat niissä ja kuljettavat tauteja."
Tuttava kehitti paikallisesta kasvista hammasharjan, jonka voi heti käytön jälkeen heittää pois.
"Matkalla on pakko joustaa. Muuten ei voi olla matkalla."
Mikä Sinun on pakko ottaa mukaan matkalle? Pärjäätkö ilman läppäriä tai kännykkää? Mitä ehdottomasti tarvitset mukaan?
Osallistu ajatuksellasi yhteisötaideteoksen tekoon! Pielaveteläislapset tekevät matkalaukut installaatioksi TAJUA-taiteilijaryhmän (Tero Annanolli, Joonas Vähäsöyrinki ja Ulla Remes) Matkalle-taidenäyttelyyn Helsinkiin toukokuussa 2010, ja blogiin kirjoitetut ajatukset pakataan mukaan.
maanantai 22. maaliskuuta 2010
Matkalaukku (Matkalle 1)
Mita matkalle mukaan? Mika on jarkevaa, mika tarkeaa, mika muuten mukavaa? Mita ilman en voi lahtea -
Opiskeluajaksi sain samaa alaa lukeneelta tadiltani kirjan, joka oli antanut hanelle sitkeytta ja uusia nakoaloja silloin, kun omat voimat ja nakoalat olivat kayneet rajoittuneiksi. Kirjan sivut olivat jo irtoilleet ja paperi hapertunutta, mutta hyvin siita saattoi lukea. Teksti oli toimitettu selkeiksi, lyhyiksi, nopean oivaltaviksi ajatuksiksi, joista osa kelpasi elamanohjeeksi, osa muuten vain syventamaan ajattelua.
Monena valvottuna yona avasin kirjan, valilla itkeva lapsi sylissa ja toinen kiinni jalassa. Joinakin oina oli kaiken keskella tenttikirja avoinna tupakeitton poydalla: yritin siita harppoa aukeaman, luvun kerrallaan, jotta edes jotakin opittavasta kokonaisuudesta jasentyisi mieleeni. Kirjahyllyn paalla oli tuo pieni rusehtavanharmaa kirja, jonka kannet korjailin jo kontaktimuovilla.
Mitako muistan tuosta kirjasta, josta tuli opiskeluajan matkalle turvallinen kaveri? Esimerkiksi sen, etta jos laakarin pitaa parantaa haavat, hanen pitaa ensin koskea niihin. Ja etta jos ei tapahdu sita mita mina tahdon, tapahtuu jotakin parempaa. Vaipanvaihto on jumalanpalvelusta ja rakkaus on suurin kaikesta, Luther lainasi isoa kirjaa.
Matkalle-tunnuksella merkityt tekstit johdattavat samannimisen nayttelyn teemaan. Tero Annanolli, Ulla Remes ja Joonas Vahasoyrinki Helsingin Taiteilijaseuran Malmitalon Galleriassa toukokuussa 2010. Kirjoita ajatuksiasi siita, mita matkalle kannattaa ottaa mukaan ja mita jattaa kotiin, osaksi yhteisotaideteosta, jota rakennetaan Espanjassa asuvien suomalaisten ja pielavetelaislasten kanssa nayttelyyn!
Opiskeluajaksi sain samaa alaa lukeneelta tadiltani kirjan, joka oli antanut hanelle sitkeytta ja uusia nakoaloja silloin, kun omat voimat ja nakoalat olivat kayneet rajoittuneiksi. Kirjan sivut olivat jo irtoilleet ja paperi hapertunutta, mutta hyvin siita saattoi lukea. Teksti oli toimitettu selkeiksi, lyhyiksi, nopean oivaltaviksi ajatuksiksi, joista osa kelpasi elamanohjeeksi, osa muuten vain syventamaan ajattelua.
Monena valvottuna yona avasin kirjan, valilla itkeva lapsi sylissa ja toinen kiinni jalassa. Joinakin oina oli kaiken keskella tenttikirja avoinna tupakeitton poydalla: yritin siita harppoa aukeaman, luvun kerrallaan, jotta edes jotakin opittavasta kokonaisuudesta jasentyisi mieleeni. Kirjahyllyn paalla oli tuo pieni rusehtavanharmaa kirja, jonka kannet korjailin jo kontaktimuovilla.
Mitako muistan tuosta kirjasta, josta tuli opiskeluajan matkalle turvallinen kaveri? Esimerkiksi sen, etta jos laakarin pitaa parantaa haavat, hanen pitaa ensin koskea niihin. Ja etta jos ei tapahdu sita mita mina tahdon, tapahtuu jotakin parempaa. Vaipanvaihto on jumalanpalvelusta ja rakkaus on suurin kaikesta, Luther lainasi isoa kirjaa.
Matkalle-tunnuksella merkityt tekstit johdattavat samannimisen nayttelyn teemaan. Tero Annanolli, Ulla Remes ja Joonas Vahasoyrinki Helsingin Taiteilijaseuran Malmitalon Galleriassa toukokuussa 2010. Kirjoita ajatuksiasi siita, mita matkalle kannattaa ottaa mukaan ja mita jattaa kotiin, osaksi yhteisotaideteosta, jota rakennetaan Espanjassa asuvien suomalaisten ja pielavetelaislasten kanssa nayttelyyn!
lauantai 27. helmikuuta 2010
Sana, joka on sanomatta
Onko jokin näistä sanoista se, joka mielesi pohjalla kaihertaa - kirjoita siitä:
- Sana, joka rakensi sovintoa
- Sana, joka sanottiin oikeaan aikaan oikeassa paikassa
- Sana, jonka turvin jaksan huomiseen
- Sana, joka kasvaa hedelmää
- Sana, joka olisi saanut jäädä sanomatta
- Sana, joka avasi uuden näkökulman
- Sana, joka pakotti toimimaan
- Sana, joka vieraannutti
- Sana, jota en voi unohtaa
- Sana, jonka Sinulta sain
- Sana, jonka tahdon kantaa mukanani
- Sana, jonka haluan jättää taakseni
- Sana, joka jäi kotoa mukaan
- Sana, joka antoi voimaa
- Sana, joka satutti
torstai 18. helmikuuta 2010
Aivokasvain (Haava 7)
"Katso, tässä se on. Ne ottivat tikit napsauttamalla pois. Nyt voin oikein hyvin."
Perheenisä näyttää päätään, jossa on otsasta oikealla seitsemän sentin arpi ja poisleikattujen hiusten laaja paljas kohta.
Istun pöydässä, jossa kukaan ei puhu tarjottavista laskiaispullista. Keskustelu liikkuu muualla, naisen rinnassa ja rintakehän marginaalissa, miehen aivoissa, kolmosen ja nelosen vaikeusasteessa: pahanlaatuisuudessa. Selviämisessä. Pelossa, muutoksessa.
Miten jäljellejäävät selviävät, miten lapset kasvavat, voiko tapahtua henkiinjäämisen ihme vastoin lääkäreiden ennusteita?
...kananmunan kokoinen puhekeskuksen alueella, ei saatu kokonaan leikattua, nesteinen, sädehoito ja sytostaatti.
Lapset juoksevat, mutta yksi pieni kyöhää koko ajan isän ympärillä. Hän ei päästä isää hetkeksikään silmistään, ettei isä uudestaan lyyhisty ambulanssiin.
Kuulen ja näen huolta ja kipua. Tunnen huolta ja surua. Kuitenkin näen kirkkaan katseen, kuulen lujan luottamuksen:
"Vaikka mietin, miten nämä jaksavat ja selviävät, edessäni on vain kaksi hyvää vaihtoehtoa. Jos saan jatkaa elämää läheisteni kanssa, se on hienoa."
"Ja jos en --- elämä jatkuu. Taivaassa."
Haava-tunnuksella merkityt tekstit täydentävät Ulla ja Paula Remeksen Haava-näyttelyä Galleria 12:ssa Kuopiossa (avoinna 21.2. saakka).
Perheenisä näyttää päätään, jossa on otsasta oikealla seitsemän sentin arpi ja poisleikattujen hiusten laaja paljas kohta.
Istun pöydässä, jossa kukaan ei puhu tarjottavista laskiaispullista. Keskustelu liikkuu muualla, naisen rinnassa ja rintakehän marginaalissa, miehen aivoissa, kolmosen ja nelosen vaikeusasteessa: pahanlaatuisuudessa. Selviämisessä. Pelossa, muutoksessa.
Miten jäljellejäävät selviävät, miten lapset kasvavat, voiko tapahtua henkiinjäämisen ihme vastoin lääkäreiden ennusteita?
...kananmunan kokoinen puhekeskuksen alueella, ei saatu kokonaan leikattua, nesteinen, sädehoito ja sytostaatti.
Lapset juoksevat, mutta yksi pieni kyöhää koko ajan isän ympärillä. Hän ei päästä isää hetkeksikään silmistään, ettei isä uudestaan lyyhisty ambulanssiin.
Kuulen ja näen huolta ja kipua. Tunnen huolta ja surua. Kuitenkin näen kirkkaan katseen, kuulen lujan luottamuksen:
"Vaikka mietin, miten nämä jaksavat ja selviävät, edessäni on vain kaksi hyvää vaihtoehtoa. Jos saan jatkaa elämää läheisteni kanssa, se on hienoa."
"Ja jos en --- elämä jatkuu. Taivaassa."
Haava-tunnuksella merkityt tekstit täydentävät Ulla ja Paula Remeksen Haava-näyttelyä Galleria 12:ssa Kuopiossa (avoinna 21.2. saakka).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
