Kun Sokermäellä ahtautuivat serkukset kolme metriä pitkään rattikelkkaan ja serkuista vanhin antoi hulpakkaa vauhtia, huuto kaikui yli kuusikon Hakaniemeen saakka. Huurre kasvoi suupieliin ja kieli jäähtyi, sormet punastuivat kun lapaset lensivät ja käsiin koski kun piti edellä istuvaa niin lujasti puristaa.
Nytkin koskee käsiin ja huurre kasvaa huuliin, mutta serkukset ovat hajallaan ja kuuma kaakao pitää juoda kaukana muista. Rattikelkatkin paloivat pajan mukana, ne, joissa oli sepän tekemät jalakset ja ratti.
Muistan hetkiä, jolloin olen odottanut, milloin jokin aloittamani työ lähtee kunnolla kulkemaan. Aina ei auta edes työntöapu, eikä vetoapua uskalla edes pyytää: kuka tietää vaikka ei toinen ehtisi alta pois.
Odotan hetkeä, jolloin saan nähdä, että alulle laittamani työ kulkee ihan omalla painollaan, ja kyydissä istuvilla on mukavaa. Toivon että kieli ei kuumene liikaa odotuksen korventaessa. Toivon myös, että pidämme kiinni toisistamme myös silloin, jos joudumme yllättävään yhteiseen laskuun tai odottamattomaan hyppyriin.
Piiiitkiä pellavia!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Muistan nuorena ne laskiaismäet Helsingissä,mitä laskettiin porukalla siellä.Lienetkö sinä ja perheesi käyny paikalla koskaan?Parasta vauhtia sai valtavan ison telttamuovin päällä,jossa lienee parikymmentä laskijaa:):)Oli se kaupungissa silloin lystiä.
VastaaPoistaTämä on tosi ihana teksti tähän yhden hankkeen lopettamisen ja jonkin uuden aloittamisen vaiheeseeni. Kiitos, Ulla!
VastaaPoistaKyydissä istuvat jakavat kaikki yhteiset kokemukset, jotka ihastuttavat ja vihastuttavat.
VastaaPoistaOlin edelliset kaksi päivää opettajakoulutuksessa. Pätevöidyn oman ammattialani eli viestinnän aineenopettajaksi. Kouluttajan taidoista ei ole muuten haittaa kirkon työssäkään.
Opettajakoulutuksessa painotettiin myös yhteisöllisyyttä ja verkostojen tärkeyttä. Kukaan ei ole luotu olemaan ja elämään tai tekemään työtään yksin.
Sen vuoksi oikein riemukas yhteinen kelkkakyyti tekisi poikaa kirkon työyhteisössäkin! Olisi ainakin pienen hetken sama työnäky.
työelämästä tuttu vertaus tuo mäenlasku. oma innostus oli toisille kuin syy jarrutteluun, ei noin lujaa, lopetetaan! ei kelpaa ratissa ohjaaja. Nauttiko joku siitäkin ettei kyytiinlähtijöitä ollut tarpeeksi. Idean itu oli kuitenkin tyrkätty, se alkoi itää. Vauhtia ei vain voinut arvata etukäteen. Mitä useampi pyrki kyytiin sen hitaampaa alku oli -Marianne
VastaaPoista