Mummulan mustanpuhuvan aitan, suuren ja varjoisan vajan ja oljilta tuoksuvan riihen välissä sujui leikki hyvin myös rehuntekoaikana. Ei haitannut, vaikka aiv haisi pistävältä ja välillä piti väistellä Taavettia, Massikkaa ja Valmettia korkealaitaisine kärryineen. Alta juostiin pois myös kun tulivat rivakat, lihaksikkaat miehet, joilla oli tuoretta heinää kaula-aukossa ja mustaa hikeä poskilla.
Miehet olivat menneet syömään, mutta meillä serkuksilla ei vielä ollut nälkä. Meitä kiinnosti punainen metallihärveli, jolle emme tienneet nimeä. Siinä oli kumipyörät alla ja terävät, pitkät metallipiikit alla ja yllä, ja välissä tyhjää tilaa. Hyppäsin vehkeen kyytiin ja serkkutyttö isompana työnsi.
Se oli hauskaa niin kauan kun sitä kesti. Kumirengas tökkäsi kiveen, kärryt lipesivät serkkuni kädestä ja äkkiä tunsin miten piikki painautui syvälle käsivarteeni. Valkea liha piirtyi pistohaavan kyljissä ja pohjalta näkyi luun väri. Valkeaksi valahtivat myös molempien kasvot ja minua kouraisi mahasta.
Miehet eivät ilahtuneet, kun huomasivat ettei kylälle lähtöä voinut väistää. Hoitaja totesi, että onni onnettomuudessa, ettei vieressä olleeseen valtimoon osunut.
Kun sitten pääsin tikatun käden kanssa kotiin, kerroin äidille:
"Minua ommeltiin kun rehuhamsteri puraisi minua luuhun asti."
Haava-tunnuksella kirjoitetut tekstit täydentävät erityisesti Galleria 12:n projektitilassa nähtävää Haava-näyttelyä. HAAVA, Galleria 12, Ulla ja Paula Remes, Kauppakatu 12, Kuopio, 3.2.-21.2.2010, Sanasauna 6.2. klo 16-17, taiteilija tavattavissa tuolloin jo klo 15-16.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuo hohtimet!
VastaaPoistaHikisen kuuma heinänkorjuupäivä. Isä nostaa hangolla seipäältä, äiti taiteilee kuorman päällä ja isosisko haravoi ripakkeita. Minä vain käkkärehtelen sankon kanssa keräilemässä tapit talteen.
Jussi-ruuna hamuaa välistä tuoretta ojanpiennartupsua ja saa kärrin nytkähtelemään. Miten se äiti uskaltaa sestoa tuolla kuorman päällä?
Pöly tanssii saranissa, kun kuormaa puretaan. Tekisi mieli heittäytyä pehmeään pielekseen piiloon tai muutenkin pelmuta heinissä, mutta aikuisten on jouduttava navetalle. Muutenkin aikuisten silmistä näkyvä uupumus ei anna sijaa leikille.
Menehän tyttö joutuin tuvalle laittamaan puurolautasia pöytään! Otetaan palasta ennen lypsyä.
Isä jää riisumaan Jussi-ruunan valjaista ja lähtee taluttamaan laitumelle. Hän painaa löysän piikkilangan maahan ja siitä hevonen tuttuun rauhalliseen tapaansa kopsuttelee laidunpalalle… Mikä siinä nyt? Jussi! No! - lanka on hipaissut hevosen takajalkoihin. Ruuna hätääntyy, lanka sotkeutuu yhä enemmän jalkoihin ja hevonen kaatuu takalistolleen nurmikolle - isän syliin.
Hohtimet pihaliiteristä! isä huutaa äidille. Pihaliiteriin on ylämäki ja äidin henki salpautuu jo alkumatkassa. Hohtimet, tuo hohtimet! Äkkiä! Mutta ylämäki on pitkä, liian pitkä ja jyrkkä.
Niin paljon kuin 40-vuotiaassa miehessä on henkeä ja voimaa tallella hevosen alla maatessaan hän huutaa, hihkaisee voimiensa takaa: ”Jussi!” Se huuto kuuluu puolimäkeen, jossa äiti huohottaa jalat puutuneina. Se huuto kuuluu mäen päälle tuvan nurkalle, jossa minä seitsemättä käyvä henki kurkussa itken aikuisten huutoja pelästyneenä. Mutta Jussi-ruunalle huuto tietää ehdotonta käskyä: Ylös! Se ponnistaa, paimenlangat katkeavat jalkojen ympäriltä ja hevonen ponkaisee jaloilleen. Isä vetää henkeä.
Isän haalarit ovat riekaleina, reidet ja pohkeet vuotavat verta, mutta tuossa, tuvan penkillä se kuitenkin nyt on, elävänä ja pyyhkii silmäkulmiaan, oma isä. Minua nikottaa.
Sitä en enää muista, kuka lähti Jussi-ruunaa rauhoittamaan ja hoitamaan senkin jalat kuntoon. Ja kuka meni navetalle. Äiti varmaan.
Illalla käymme katsomassa pellolla tapahtumapaikkaa. Kuiva, kova piennar, kiviä, mutta pientareen ja kivien välissä pehmeää mutaa ja turvetta. Turpeessa syvät painauman jäljet. Siunatussa turpeessa.