Tuoksu (Matkalle 10)

Mustankarhea viiva, mullan tuoksu, polveen tarttuva vihreä. Ripeä kasvu ja kukoistus hetkessä, jonka juuri ja juuri ehtii tajuta.

Sireenin tuoksusta muistan, miten pienenä keräsin sireenin terälehtiä lasipulloon jonkin litkun kanssa tehdäkseni siitä hajuvettä. Pisamanenä mahtui juuri ja juuri vielä pienemmän apteekin pullon suulle. En halua muistaa miten mynnähtäneeltä parfyymini tuoksui aikojen jälkeen.

Sireenin tuoksusta aistin, miten elämä voi olla kepeää. Omenapuun kukan tuoksusta nousee mieleen jo jotakin viileämpää ja kirpeämpää, ja se mielikuva voimistuu omenoiden kypsyessä elokuussa. Ja appelsiinipuun kukissa on elämän täyteläisyys, hedelmässä muutoksen syvä kypsyys, ja haikeus haastaa kääntämään vahapintaisia lehtiä edestä jotta pääsee kulkemaan syvemmälle tuoksujen rajattomaan puutarhaan. Sinne avaa oven kultainen avain, joka hehkuu hetkessä ja sammuu huolten varjossa toimintakyvyttömäksi.

Värähtelyä ja värinää on kesä täynnä, värejä ja virvatulia ja voimaantuvia ihmisiä, miehiä ja naisia ja sellaisiksi kasvavia, ja hiki haisee elävältä suolalta ja oman miehen hiki maailman rakkaimmalta. Se menee luihin ja ytimiin ja vielä syvemmälle, ja onnellista naista ei saa häiritä.


Millaisia muistoja tuoksut tuovat Sinulle mieleen? Millaiset tuoksut jäävät elämän matkalta mieleen - liittyvätkö ne aikoihin, paikkoihin, ihmisiin, tunteisiin? Kirjoita ajatuksiasi auki!

Valinta (Matkalle 9)

Ohikiitävä pysähtymisen hetki, edessä monia merkkejä, viittoja, opastuksia, kieltoja, esteitäkin. Poika istuu kolmipyöräisensä päällä ja tutkii, löytyykö niiden välistä tie, jota kulkea, reitti, joka avautuu eteenpäin ja ulos, ahtaudesta pois.

Valintatilanteita on edessä joka päivä ja joka yö. Joskus merkit ovat selviä, varoituksetkin, mutta aina ne eivät saa valitsemaan "oikein". Joskus toivoo, että tietäisi tai tuntisi selkeämmin, mikä olisi oikea ratkaisu, oikea valinta tässä tilanteessa. Neuvojen antajia on monenlaisia, pyydettyjä ja pyytämättömiä, taitavia ja tarkoitushakuisia. Neuvojalla ei voi koskaan olla vastuuta (aikuisen) valitsijan puolesta: ratkaisut on tehtävä itse. Vastuu valinnoista on kannettava itse.

Yksi valinnoista on siinä, mitä puhuu ja miten puhuu. Totta vai totuuden siementä, kirkkaana vai väritettynä? Kokototuus vai osatotuus? Valkoinen valhe, musta valkeiden valheiden verkko, johon ennemmin tai myöhemmin jää kiinni, sätkimään ja hyödyttömästi hengästymään?

Toinen valinta on siinä, kuunteleeko. Se kieli, jota puhut ja kuuntelet, vaikuttaa maailmaasi, se muuttaa sitä, se muuttaa ajatteluasi. Puhuttu ja kuunneltu sana johtaa tekoihin. Puhuttu ja kuunneltu sana vaikuttaa valintoihin. Aina.

Ja erityisesti aikuisen sanalla on vaikutusta silloin, kun lapsi etsii elämänsä polkua. Siinä on aikuisen vastuu: avata tietä avarampaan tilaan, estää jos mahdollista turhat kolarit, neuvoa hyvän omantunnon tietä. Se ei ole aina se helpoin tie.



Kirjoitus liittyy Tero Annanollin kierrätysmateriaaleille maalattuun teokseen Matka. Millaisia valintoja olet elämässäsi tehnyt, mitä neuvoja saanut? Oletko ottanut saamasi ohjeet huomioon valintoja tehdessäsi?

Maatuska (Matkalle 8)

Kun sen ison avaa sen sisältä löytyy toinen ja kun sen avaa sen sisältö löytyy kolmas ja kun sen avaa niin...

Kun matka suuntautuu Suomen itärajan yli ja takaisin, matkalta tarttuu mukaan usein maatuska. Puinen, maalattu, salaperäinen koriste on samalla lelu, ja huikean kiehtovan kerroksellinen. Mitä sen sisältä löytyykään, ja mikä on viimeinen?

Päällimmäinen pullea maatuska antaa viitteitä siitä, mitä sisällä on. Värimaailma, vaatteiden koristelu ja kasvot kertovat kyllä, avautuuko pienemmistä kätketyistä maatuskoista verevän emännän vai vaikkapa vitsikkäästi presidenttien tai urheiljoiden kasvot.

Kun matkamuiston ostaa, siihen myös huomaamattaankin liittää toiveita, muistoja, ajatuksia - myös hajuja, makuja ja värejä. Kun on jotakin käsinkosketeltavaa, on helpompi palata matkan tunnelmaan, vai onko?


Kirjoita, mistä muistat matkan? Millainen matkamuisto sinua ilahduttaa, kaipaatko matkamuistoa tai tuliaista toisten matkalta? Voiko matkamuisto olla jotakin muuta kuin mukana kannettavaa tavaraa? Teksti liittyy Tero Annanollin Matruski-maalaukseen Helsingin Malmitalon Matkalle -näyttelyssä 29.5. saakka.

Saattaen vaihdettava (Matkalle 7)

Matkaan on valmistauduttu innolla jo monta viikkoa, melkein monta kuukautta. Välillä uni on karannut kun on pitänyt suunnitella ja ikävöidä kaikkea sitä mukavaa, mitä matkaan liittyy, ne Helsingin Jäätelötehtaan jätskit ja Linnanmäen hattarat ja maailmanpyörä. Korkeimmalla kohdalla käänsi viime kesänä vähän mahaa, vaikka ei kyllä pelottanut.

Kuitenkin kun lähdön hetki saapuu ja junan askelmalle pitää astua, ei oikein auta repussa oleva Upponallekaan. Huulet ovat kiinni, mutta ihan heti huulten takana kasvaa itku. Heti luomen takana paisuu pisara. Ei sitä huomaa isä, joka saattaa, tai huomaa kuitenkin, mutta vilkuttaa reippaasti niin kuin vilkutus huiskauttaisi eronikävän kauemmas. Kyllä se hyvin menee!

Juna on sininen ja pitkä kuin lähimetsän kyykäärme. Kassi vähän painaa, siellä on punaista mehua ja juustoleipiä ja omena. Kyllä konduktööri neuvoo oikean paikan ja vastassa on kyllä kummitäti, isä on sen varmistanut.

Ja junavaunun alareunassa lukee: Saattaen vaihdettava. Sitä ei tosin sisälle näe, mutta vilkuttaja sen näkee.



Kirjoitus liittyy Joonas Vähäsöyringin maalaukseen Saattaen vaihdettava Helsingin Malmitalon Matkalle-näyttelyssä, joka on avoinna 29.5. saakka. Kirjoita, miten mieluiten matkustat: perheen kanssa, yksin, ystävien kanssa, ja onko matkasi syy työ, opiskelu tai vaikka luokkaretki?

Ruusu (Matkalle 6)

On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille vie.

Monella pojalla on kauluspaita, jollakin pikkutakkikin. Yhtä moni on paremmalla t-paidalla, mutta jalat malttavat olla vierekkäin ja silmät vuorottelevat äitiin tai eskarin tätiin. Välillä pitää katsoa, vieläkö ulkona on yhtä hyvä sää kuin tulomatkalla metsäpolkua juhlaan kävellessä.

Näen, että pojalta ei jää huomaamatta että oma äiti on hyvin hiljaa jotta ei niiskaise, ja niin on vieressä istuva toinen äiti ja kolmas ja neljäs. Oma poika seisoo päätä pitempänä toisia, laulaa kuuluvasti nuotin vierestä ja on jämäkästi hetkessä kiinni. Esikoulu loppuu, ryhmä hajaantuu, kesälaidun odottaa kirmaajaa ja syksyllä avautuu koulu.

Miten kaikki tulee menemään? Miten tulevat asiat eteen, miten oppi, miten ystävät? Osaako hyväluontoinen ihmistaimi pitää puoliaan kovia käsiä ja kieliä vastaan?

Samat kysymykset joka lapsen kohdalla. Miten on lapsi oppinut suhtautumaan tilanteisiin, joissa otetaan mittaa toisesta, tilanteisiin joissa katsotaan sietokykyä, omanarvontuntoa ja myös sitä, osaako sanoa ei ilman että tulee jyränneeksi toisen. Millaisilla valmiuksilla hän ja aikuiset hänen ympärillään turvaavat lapsen kasvua?

Jokainen eskari saa kirkkaanpunaisen ruusun. Ensimmäinen ruusu, ensimmäinen siirtymäriitti, ensimmäinen saattaminen elämänvaiheesta toiseen-

Kun nousee purjeet purren ja köydet irrotetaan
Tänne ystävä armas surren sua jäämme me kaipaamaan

Ja ellet sä luoksemme tulla vois milloinkaan uudestaan
Niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan

Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa
Monta ihmettä näytit sä meille jotka meitä nyt lohduttaa saa

Me tiedämme että sä lähdet vain koska muuta et voi
Ja toivomme että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi
Ja toivomme että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi...

Kirjoita, millaisissa tilanteissa olet saattanut toista kukkasin. Millaisen kukan valitset mihinkin tilanteeseen: onnitteluun, suruun, sovitteluun? Mitä haluat sanoa elämänvaiheesta toiseen siirtyvälle kuten eskarille?

Hiljaisuus (Matkalle 5)

Ei sellaisesta osannut edes unta nähdä: taivaalta satoi tuhkaa. Lentokentän jyly on hiljennyt, taivaalta kantautuu vain saapuvien kevätlintujen sirkutus.

Lentoasemien lähtöselvityksissä on kuollutta, odotustiloissa yhä ruuhkaa: kuka tai mikä vie nyt eteenpäin, kun kiireisen kiireen katkaisi koneen pysyminen maassa. Ilmatila sulkeutui Euroopan yllä eikä yksikään kone nouse ilmaan. Suunnitelmat unelmineen, toiveineen, velvollisuuksineen ja bisnesneuvotteluineen haihtuivat kuin tuhka tuuleen.

Kun laukut on pakattu ja reititys tehty, ohjelma sovittu ja neuvotteluista riippuu paljon - tai lomaa on odotettu koko pitkä talvi - on vaikea sopeutua muutokseen. On vaikea sietää epätietoisuutta, odotusta, neuvottomuutta: kukaan ei tiedä, milloin seuraavan kerran nousevat sinivalkoiset siivet pilvien päälle. Kukaan ei tiedä, miten onnistuu - ja onnistuuko - junien ja bussien kautta jumiin jääneiden matkustajien siirto. Kukaan ei tiedä, mihin kaikkeen nyt ja myöhemmin Islannin tulivuoren purkautuminen vaikuttaa.

Minkä kaiken päälle tuhka laskeutuu? Kaikkivoipaisuuteen sairastuneen ihmisen, kerskakuluttajan, sen hiljaisen yrittäjän etelässä joka odottaa turistia saadakseen leipänsä perheelleen? Sen kotimaisen yrittäjän joka koettaa saada markkinoita muilta mailta?

Tuhka on tiukassa kuin koirankakka, sanoi äiti kun keväthangilta kantautunutta tuhkaa olohuoneen matosta hankasi. Missä kaikkialla väärissä paikoissa tuhkaa vielä nähdäänkään?


Matkalle -tunnuksella merkityt postaukset liittyvät toukokuussa avautuvaan Matkalle-näyttelyyn Helsingissä Malmitalolla.

Lähtö (Matkalle 4)

Punainen vesi.

Aluksi olivat violetit nurmikot, vaaleanpunaiset ruohot ja heinät ja punainen metsä. Maalaan toista metriä korkeaan kankaaseen pohjaa, ajattelen pelata toisen maalikerroksen alta häilyvillä ja kurkkivilla vastavareillä tai muilla vahvoilla kontrasteilla. Niillä saisi napakkaa ja tehokasta ytyä maalaukseen.

Olen antanut teoksen jo kuivua ja istunut järven rannalla katsomassa kauas, tai oikeastaan eimihinkään. Yö on vaihtunut aamuksi ja aamusumun hälvettyä katson taas kuvaa.

Olen maalannut isäni harmaan soutuveneen vieressä ruskeassa samettinutussaan ja -housuissaan, niissä Kaisan tekemissä. Hän on lähdössä yksin, maassa veneen vieressä ovat rapumerrat, ne Lassin ja isän tekemät. Hän katsoo taakseen, minua kohti, ja kasvot jotenkin merkillisesti lävistää valo.

Ajattelen että isä on lähdössä ravustamaan. Muistan niitä upeita, sulaa kultaa valuvia aamuyön tunteja, jolloin isän kanssa kahdestaan livuimme aallottoman veden päällä tarkastamassa mertoja. Teoksen nimeksi tulee Ravustaja.

Muun saan maalattua toiseen tai useampaan kertaan, mutta veteen ja taivaan kultaiseen kajoon en saa kosketuksi. Ei tässä pitänyt punaista vettä olla, eihän?

Äkkiä ymmärrän, että merrat pitää maalata peittoon. Ei tässä olla lähdössä rapuja pyytämään. Tässä ollaan lähdössä pois, rannattoman virran tuolle puolelle, sinne, jonne mennään yksin. Teoksen nimeksi tulee Lähtö.

Itken, minulla on isää ikävä, vaikka näen valon isän takana. Ja kun isä kohta maalauksen synnyn jälkeen kuolee, punaiseen virtaan valuvat minun kyyneleeni.


Millaisia lähtöjä olet kokenut? Oletko tiennyt valmistautua niihin ennalta? Osallistu yhteiseen matkan pohdintaan osana yhteisötaideteos Matkaa.