Pimenee, pimenee, polttaa, polttaa. Pyhäinpäivänä ja jouluna ne molemmat toteutuvat. Vuodenkierto valuu kohti pimeintä kohtaa, mutta juuri siihen syttyvät hauraat liekit.
Hauraat liekit, joissa on voima. Pimeä puhkoutuu tuhansiin reikiin, joista kaikista tunkee maailmaan sama valo. Kaikissa häilyy sama liike tuulenvireestä, kaikissa väreilee sama lämpö, joka pakkasta hohkavassa mustanhopeisessa maassa korostuu.
Ihmisen pimeä voi olla pitkä. Se voi olla kuiva tai kostea. Se voi olla luonnoton ja rujo tai se voi olla pehmeä, levollinen suvanto, jossa vain odotetaan uutta valoa, kunhan sen aika ensin tulee.
Suru voi olla millainen pimeä tahansa, tai valoisa. Suru voi olla myös helpotus, kuolema voi avata valon oven pitkän pimeän jälkeen.
Minulle suru ei ole kuitenkaan ollut niin pimeää kuin riita. Riita repii enemmän kuin suru. Siitä voi jäädä sisälle sirpaleita.
Silloin, jos pimeä on liian synkkä, pelottava tai ahdistava, silloin tarvitaan lähimmäistä puhkaisemaan siihen pimeään sellainen reikä, josta välittämisen valo pääsee sisään. Pimeässä erottuu pienikin valo. Pimeässä pienikin valo näyttää suuntaa.
Millainen on Sinun pimeäsi? Mistä löydät siihen valoa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lapseni pelkää pimeää, ja minä jätän valot ja rauhoittelen. Mutta itse en ole koskaan yksin pimeässä, mistäs sitä tietää kuinka peloissani olisin.
VastaaPoistaPimeässä on jotain juhlallista ja vähän pelottavaakin. Kun kävelen yksin pimeällä metsätiellä tähtitaivaan alla, tekee mieli pysähtyä ihailemaan tähtitaivasta, mutta vielä enemmän tekee mieli päästä nopeasti kodin lämpöön ja valoon.
VastaaPoistaMinun elämäni pimeä on ollut pimeintä juuri ennen valon löytymistä. Kaikki kuolemat, joiden äärellä olen ollut, ovat olleet matkoja pimeän kautta valoon. Sekä metsän että elämän pimeä on vähemmän pelottava, jos joku on vierellä.Tuija
Kalevi Virtasen aamuhartaus tänään 3.11.09 radiossa: kaikkein pyhimmästä, huoneesta jossa ei ole ikkunoita...
VastaaPoistaSiellä on Joku...
Niin pimeää ettei tiedä onko silmät auki vai kiinni. Se on minulle turvallinen muistikuva lapsuudesta, Afrikan yöstä.
VastaaPoistaSuomen kesissä kaipaa pimeää, lepoa. Ei ihminen jaksa jatkuvasti olla valossa. Ei edes henkisesti. Pimeät kantavat sisällään syviä mysteerejä, yöt unia todesta joka on tämän päivänvalotoden sisäpuolella, välttämättömänä perusrakenteena.
Entäpä kohtupimeä?
Marraskuu,pimein kuukausi vuodessa,vettä sataa ja kaikkialla on märkää ja pimeää.Kuitenkin...valon pilkahduksia voit havaita;lasten silmistä heijastuu taivaan tähdet,katulamppujen valokeilassa kiiltävät kauniit vesipisarat.Elämä jatkuu...ja odotus kohti joulua,valon juhlaa,tuo toivoa marraskuiseen pimeyteen.
VastaaPoistaRiita on minunkin pimeäni, kun olen satuttanut toista. Pahanolon pimeydessä käyn läpi itsesyytöksiä ja kadun, miten saatoinkaan noin tehdä toiselle.
VastaaPoistaPimeyteni on myös minun haavoittuva minäni: miten niin herkästi loukkaannun, kun tunnen toisen loukkaavan minua. Entäs jos ymmärsin väärin?
Valoni on anteeksisaamisessa ja -antamisessa. Hyvä sana, hymy ja halaus - ja aurinko taas paistaa.